Swingjamit Laternassa 30.9.2008

syyskuu 24, 2008

Swintanssiin sopivaa ohjelmistoa esittää

Matti Heinivahon kvartetti,mukana Raimo Rantanen n. klo 20-22 (lava avoin vierailijoille).

Liput 2 €.

Swinteam ry järjestää sisäänpääsymaksuun kuuluvaa tanssinopetusta klo 19-19:45. Opetuksessa käydään läpi swingtanssin peruskuviot, eikä aikaisempaa kokemusta tarvita.

Tervetuloa !


Runsas Jazz-jamien tarjonta tänä syksynä

syyskuu 12, 2008

Jami-sessiot eli jamit ovat aina olleet tärkeä osa jazzmuusikoiden ja jazzmusiikin kehitystä. Jamisessio on vapaa ”leikkikenttä” jossa soittajat ja laulajat pääsevät kokeilemaan taitojaan sekä tapaamaan muita samanhenkisiä alan harrastajia ja ammattilaisia.

Aikanaan ammattimuusikot kerääntyivät keikkojen jälkeen seurustelemaan ja soittamaan aamunkoittoon asti. Näissä rennoissa oloissa muusikot soittivat vailla kaupallisia paineita ja kehittivät alati uusia suuntauksia musiikilleen. Jamisessioissa kokeneemmat muusikot myös jakoivat tietotaitoaan edelleen nuoremmalle polvelle. Nuoret soittajat myös haastoivat vanhaa kaartia ja pakottivat heitä pois asettuneilta urilta kohdatakseen tuoreet haasteet.

Pieni kisailukin siis saattaa olla luonnollinen osa jamihenkeä, suurimmaksi osaksi kuitenkin toverillisessa ilmapiirissä.

Tänä syksynä on jazzmusiikin harrastajilla, niin kuulijoilla kuin soittajillakin, runsaasti mahdollisuuksia kokea tätä jamitunnelmaa täällä Tampereella.

TamJazz – Jazzin ystävät Tampere ry yhteistyössä ravintola Laternan kanssa jatkaa keväällä aloitettuja menestyksekkäitä Tiistai-jameja.

Näissä jameissa avinsana on rento ja tyylikäs ravintolatunnelma.. Yleisö voi istua mukavasti pöydissä ja nauttia slaavilaisen keittiön sekä baarin antimia. Eräs suuri ero vanhan ajan ”late-night” jamisessioihin on että tiistai-jamit tapahtuvat jo klo 20-22 joten myös työssäkäyvät voivat nyt nauttia jazzista!

Lavalle kootaan vaihtuvan miehityksen housetrio nimeltä Komppikopla. Komppikoplan seuraan, tai tilalle mikäli heidän soittimien edustajia on tarjolla, lavalle voi astua kuka vaan jazzin harrastaja tai ammattilainen. Osallistujien ei siis tarvitse olla valmiita esiintyjiä vaan voivat tulla kokeilemaan taitojaan. Joku voi esimerkiksi liittyä seuraan ja soittaa tai laulaa tutun melodian ja antaa muiden hoitaa jazzimusiikille ominaiset improvisaatio-osuudet. Toinen asiaa harrastava voi taas tulla hakemaan esiintymiskokemusta ja solmimaan uusia muusikkotuttavuuksia.

Pidempään alalla toimineet voivat tulla tapaamaan vanhoja tuttuja ja jakamaan osaamista uudelle polvelle.

Kevään jameista mieleenpainuvia kohtaamisia ovat olleet mm. Tampere filharmonian lyömäsoittaja Esko Vuorisen perinteinen swing ja free-jazz pianisti Jouni Jorosen väkevät klusterit.

Muita elämyksiä monien joukosta ovat Laulajattaret Annika Mustonen sekä Jeena Rancken, Hollantilainen saxofonisti Jaap van der Meere, urkuri Saku Järvinen ja kitaristilegenda Jokke huttunen. Sekä tietysti Tampereen jazzkentällä merkittävien muusikoiden Anu ja Petri Ahjokosken upea työskenteky. Anu ja Petri ovat ollet jamien kantavana voimana ja heidän varma osaamisensa on pitänyt jamien housebandien tason korkeana.


Jamien perusohjelmisto koostuu evergreeneistä, balldeista, lattareista ja bluesteemoista. Esimerkkeinä mainittakoon Bye bye blackbird, My funny Valentine, Manha de carneval ja Blue Monk.

Perinteiset Laternan tiistai-jamit pidetään tänä syksynä:

ti 16.09.

ti 14.10.


Vapaa pääsy. Soitto soi n. Klo 20-22.

Uutuutena syksyn jamitarjonnassa ovat swingjamit. Nämä riennot ovat suunnattu swingmusiikin ystäville ja niille joita kiinnostaa myös swingtanssi.

Lavalla soittaa korkealaatuinen kvartetti joka keskittyy soittamaan swingtanssiin sopivaa ohjelmistoa. Myös näissä tapahtumissa on lava avoin vierailijoille. Tässä on siis oiva mahdollisuus kokeilla ja kehittää soitto-/laulutaitoaan swing-aikakauden merkeissä!

Tanssista kiinostuneet ovat tervetulleita swingjami-iltoina klo 19-19.45 Swingteam ry:n järjestämään sisäänpääsymaksuun kuuluvaan swingtanssiopetukseen. Opetuksessa käydään läpi swingtanssin peruskuviot eikä tarvita aiempaa kokemusta.

Parempaa tapaa lähestyä tätä jazzin kulta-aikaa ei ole tarjolla!!!

Swingtanssit järjestää yhteistyössä TamJazz ry, Swingteam ry sekä ravintola Laterna:

ti 30.09.

ti 28.10.

ti. 25.11.

Liput 2€. klo 19-19.45 tanssiopetus ja klo 20-22 bändi soittaa.

Eikä siinä vielä kaikki!

Myös perintekäs Paapan kapakka jatkaa jamitarjontaansa.

Paapan kapakan Jazzjamit tarjoaa soittajille ja laulajille mahdollisuuden esiintyä Paapan kapakan kuuluisalla estraadilla. Nämä jamit toimivat klo 21-24 kapakkatunnelmissa Näihin tilaisuuksiin onkin 20v ikäraja. Housebändinä toimii loistava aapo Heinonen trio. Jammailijoille luvassa siis hieno komppi.

Paapan kapakan Jazzjamit ovat:

ke 08.10.

ke 05.11.

ke 03.12.

Vapaa pääsy. Soitto klo 21-24.

Syksyllä siis runsaasti mahdollisuuksia soittaa ja kuunnella jazzia spontaaneimillaan.

T. Petri Ahjokoski pj
TamJazz – Jazzin ystävät Tampere ry
Vesilinnankatu 8 A 17
33230 Tampere
petri.ahjokoski@elisanet.fi

http://tamjazz.wordpress.com/